maanantai 14. tammikuuta 2013

Roolipelaajien asennoituminen monikulttuurisuuteen

Teksti on korjattu 25.7.2013

Roolipeleissä asetutaan nimensä mukaisesti monenlaisiin rooleihin, joten sen voisi olettaa lisäävän pelaajien empatiaa ja suvaitsevaisuutta. Toisaalta suosituin pöytäroolipeli on Dungeon & Dragons, jossa barbaarit pilkkovat kirveillä örkkejä. Miten roolipelit sitten todella vaikuttavat suvaitsevaisuuteen?

(c) http://www.wizards.com

 Selkeitä johtopäätöksiä on vaikea tehdä

Tähän tutkimukseen vastanneista 9,4 % jätti ainakin yhden asenteita arvioivan väittämän tyhjäksi, joten heitä ei ole huomioitu näissä luvuissa. Lisäksi aineisto rajattiin koskemaan vain 15-29-vuotiaita, koska vain heistä olisi saatavilla verrokkiaineisto. Täten 31 % Ropecon 2012 -kyselyyn vastanneista ei ole mukana tässä analyysissä.


Monikulttuurisuuteen asennoitumista mittaavia kysymyksiä tarkasteltaessa ensimmäinen huomio oli niiden kompleksisuus. Asenteet monikulttuurisuuteen eivät ole yksinkertaisia asioita. Tähän tulokseen päädyttiin myös Nuorisobarometri 2005 kyselyssä, jota käytettiin verrokkiaineistona. Verrokkina toimivat noin 2 000  puhelimitse haastateltua 15–29-vuotiaista suomalaista nuorta. 

Aluksi huomattavaa on, että verrokeista 40,8 % ei ollut yhtään maahanmuuttajataustaisia ystäviä, kun vastaava luku tässä tutkimuksessa on 19,5 %. Aiempien tutkimusten valossa tämän tekijän tulisi lisätä myönteisyyttä monikulttuurisuuteen, joten roolipelaamisen vaikutusta tulisi tarkastella vertailemalla esimerkiksi vain henkilöitä, joilla ei ole maahanmuuttajataustaisia ystäviä. Tällaista verrokkiaineistoa ei ollut saatavilla, joten analysointi jätettiin karkealle tasolle. 

Kun tarkastellaan kaikkia 15-29-vuotiaita vastaajia, niin huomataan tulosten olevan ristiriitaisia. Kahdeksassa kysymyksessä vastaajat ovat varautuneempia, mutta kahdessa kysymyksessä he ovat suvaitsevampia kun tarkastellaan pelkästään kohtaan "täysin samaa mieltä". Suurin varautuneisuus näkyy siinä, että verrokeista 56,7 % hyväksyy somalin naapurikseen, kun vastaajilla luku on 34,8 %. Suurempi suvaitsevaisuus taas näkyy siinä, että verrokeista 16,4 % suosisi suomalaista työnhakijaa, kun vastaajista 6,1 %. Kun otetaan huomioon muut vastausvaihtoehdot (ks. taulukko alla), tulokset menevät vielä ristiriitaisemmaksi. Valtavia eroja ei kuitenkaan näy.

Kun tarkasteluun otetaan 15-29-vuotiaat aktiiviroolipelaajat, niin he ovat kaikkiin 15-29-vuotiaisiin kävijöiden nähden hieman suvaitsevaisempia lähes kaikissa äärivastauksissa. Erot eivät ole valtavia, mutta osin huomattavia (suurin ero on 12,5 %).

Yhteenvetona todettakoon, että suuria eroja valtaväestöön ei ole, mutta aktiiviroolipelaajat vaikuttavat olevan hitusen verran suvaitsevaisempia. Maltillinen johtopäätös olisi, että merkittäviä eroja ei ole.


Nuorisobarometrista (2005, 41) lyhennetty taulukko


Lisäys 25.7.2013

Alla on joitakin lisätaulukkoja, jotka voivat auttaa tulkinnassa. Bloggerin formaatti ei valitettavasti tue leveitä excel-taulukkoja. Toivottavasti saat niistä jotain selvää. Idea on että keskimmäinen osio kuvaa erotuksen ryhmien välillä.

 kaikki 15-29 v. kävijät täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä
täysin samaa mieltä EROTUS täysin eri mieltä
täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä
Hyväksyn naapurikseni vietnamilaisen siinä missä suomalaisenkin 52,45 % 30,94 % 12,08 % 3,40 % 1,13 %
8,15 % -6,64 % -4,88 % 1,90 % 1,47 %
60,60 % 24,30 % 7,20 % 5,30 % 2,60 %
Hyväksyn naapurikseni somalin siinä missä suomalaisenkin 43,77 % 28,30 % 15,85 % 10,57 % 1,51 %
12,93 % -5,10 % -7,55 % -2,77 % 2,49 %
56,70 % 23,20 % 8,30 % 7,80 % 4,00 %
Hyväksyn naapurikseni venäläisen siinä missä suomalaisenkin 49,81 % 29,66 % 12,55 % 6,46 % 1,52 %
5,69 % -4,86 % -4,15 % 0,24 % 3,08 %
55,50 % 24,80 % 8,40 % 6,70 % 4,60 %
Ulkomaalaiset ovat monipuolistaneet suomalaista kulttuuria 21,89 % 44,53 % 19,62 % 8,68 % 5,28 %
3,11 % 1,17 % -2,82 % 0,32 % -1,78 %
25,00 % 45,70 % 16,80 % 9,00 % 3,50 %
Hyväksyn naapurikseni romanin siinä missä valtaväestöä edustavan suomalaisenkin 35,61 % 29,17 % 15,53 % 12,88 % 6,82 %
3,79 % -7,07 % -4,13 % 1,42 % 5,88 %
39,40 % 22,10 % 11,40 % 14,30 % 12,70 %
Jos olisin työnantaja, valitsisin kahdesta pätevästä työnhakijasta syntyperäisen suomalaisen 6,08 % 11,03 % 45,63 % 12,93 % 24,33 %
10,32 % 11,87 % -17,13 % 4,97 % -9,03 %
16,40 % 22,90 % 28,50 % 17,90 % 15,30 %
Olisi hyvä, jos Suomeen tulisi enemmän ulkomaalaisia 8,30 % 20,00 % 40,75 % 21,51 % 9,43 %
1,90 % 4,80 % -11,35 % 1,19 % 3,57 %
10,20 % 24,80 % 29,40 % 22,70 % 13,00 %
Minulla on maahanmuuttaja-taustaisia ystäviä 30,19 % 24,15 % 14,72 % 9,43 % 21,51 %
2,51 % -11,75 % -9,72 % -0,33 % 19,29 %
32,70 % 12,40 % 5,00 % 9,10 % 40,80 %
Maahanmuuttajanuoret tekevät enemmän rikoksia kuin suomalaiset nuoret 7,55 % 19,25 % 50,57 % 15,09 % 7,55 %
0,05 % -2,05 % -20,97 % 11,61 % 11,45 %
7,60 % 17,20 % 29,60 % 26,70 % 19,00 %
Monet ulkomaalaiset tulevat Suomeen vain käyttääkseen hyväkseen verovarojamme 6,04 % 22,26 % 24,53 % 31,32 % 15,85 %
-0,24 % -3,46 % -3,13 % 3,28 % 3,55 %
5,80 % 18,80 % 21,40 % 34,60 % 19,40 %
En voisi kuvitellakaan maahanmuuttajaa puolisokseni 7,55 % 7,17 % 29,06 % 20,75 % 35,47 %
7,25 % 5,03 % -12,36 % 4,35 % -4,27 %
14,80 % 12,20 % 16,70 % 25,10 % 31,20 %
Ropecon 2012 ikä 15-29 v., n=286











Nuorisobarometri 2005, n=2 000





15-29 v. aktiiviroolipelaajat täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä
täysin samaa mieltä EROTUS täysin eri mieltä
täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä
Hyväksyn naapurikseni vietnamilaisen siinä missä suomalaisenkin 60,80 % 27,50 % 9,80 % 2,00 % 0,00 %
-0,20 % -3,20 % -2,60 % 3,30 % 2,60 %
60,60 % 24,30 % 7,20 % 5,30 % 2,60 %
Hyväksyn naapurikseni somalin siinä missä suomalaisenkin 50,00 % 27,50 % 11,80 % 10,80 % 0,00 %
6,70 % -4,30 % -3,50 % -3,00 % 4,00 %
56,70 % 23,20 % 8,30 % 7,80 % 4,00 %
Hyväksyn naapurikseni venäläisen siinä missä suomalaisenkin 59,40 % 27,70 % 9,90 % 2,00 % 1,00 %
-3,90 % -2,90 % -1,50 % 4,70 % 3,60 %
55,50 % 24,80 % 8,40 % 6,70 % 4,60 %
Ulkomaalaiset ovat monipuolistaneet suomalaista kulttuuria 24,50 % 46,10 % 16,70 % 6,90 % 5,90 %
0,50 % -0,40 % 0,10 % 2,10 % -2,40 %
25,00 % 45,70 % 16,80 % 9,00 % 3,50 %
Hyväksyn naapurikseni romanin siinä missä valtaväestöä edustavan suomalaisenkin 39,60 % 27,70 % 13,90 % 12,90 % 5,90 %
-0,20 % -5,60 % -2,50 % 1,40 % 6,80 %
39,40 % 22,10 % 11,40 % 14,30 % 12,70 %
Jos olisin työnantaja, valitsisin kahdesta pätevästä työnhakijasta syntyperäisen suomalaisen 6,00 % 8,00 % 37,00 % 15,00 % 34,00 %
10,40 % 14,90 % -8,50 % 2,90 % -18,70 %
16,40 % 22,90 % 28,50 % 17,90 % 15,30 %
Olisi hyvä, jos Suomeen tulisi enemmän ulkomaalaisia 7,80 % 24,50 % 46,10 % 9,80 % 11,80 %
2,40 % 0,30 % -16,70 % 12,90 % 1,20 %
10,20 % 24,80 % 29,40 % 22,70 % 13,00 %
Minulla on maahanmuuttaja-taustaisia ystäviä 27,50 % 26,50 % 14,70 % 8,80 % 22,50 %
5,20 % -14,10 % -9,70 % 0,30 % 18,30 %
32,70 % 12,40 % 5,00 % 9,10 % 40,80 %
Maahanmuuttajanuoret tekevät enemmän rikoksia kuin suomalaiset nuoret 5,90 % 19,60 % 52,00 % 16,70 % 5,90 %
1,70 % -2,40 % -22,40 % 10,00 % 13,10 %
7,60 % 17,20 % 29,60 % 26,70 % 19,00 %
Monet ulkomaalaiset tulevat Suomeen vain käyttääkseen hyväkseen verovarojamme 5,90 % 22,50 % 22,50 % 31,40 % 17,60 %
-0,10 % -3,70 % -1,10 % 3,20 % 1,80 %
5,80 % 18,80 % 21,40 % 34,60 % 19,40 %
En voisi kuvitellakaan maahanmuuttajaa puolisokseni 4,90 % 4,90 % 23,50 % 18,60 % 48,00 %
9,90 % 7,30 % -6,80 % 6,50 % -16,80 %
14,80 % 12,20 % 16,70 % 25,10 % 31,20 %
Ropecon 2012 ikä 15-29 v., aktiiviroolipelaajat, n=106















Nuorisobarometri 2005, n=2 000


Lisäys 1.8.2013

Yllä olevia taulukoita voi katsoa mm. yhdistelemällä "täysin samaa mieltä" ja "jokseenkin samaa mieltä" sekä "täysin eri mieltä" ja "jokseenkin eri mieltä" kohdat, kuten Legendmakers on tehnyt kommenteissa. Millaisia eroja löydämme tällä tavalla?

Vertailuun otetettiin verrokit (Nuorisobarometri 2005, n=2000), 15-29-vuotiaat Ropecon 2012 -kyselyn vastaajat (n=286) ja heistä vielä eroteltuna aktiiviroolipelaajat (n=106).

Kahden suhteellisen otoksen testillä analysointuna lähes kaikki muutokset ovat merkittäviä, koska otoskoot ovat suuria. Täten oleellisemmaksi kysymykseksi nousee mikä olisi käytännössä merkittävä ero? Päädyin raportoimaan yli 5 % vaihtelut. Suurin ero oli 25,3 prosenttiyksikköä.

15-29-vuotiaat Ropecon 2012 -kävijät eivät suhtautuneet somalinaapureihin yhtä positiivisesti (72,1 % vs. 79,9 %), mutta romaneihin ei ollut niin negatiivisia suhtautumisia (19,7 % vs. 27,0 %). Työnantajina suosittaisiin suomalaisia verrokkeja huomattavasti vähemmän (17,1 % vs. 39,3 %), mutta ulkomaalaisia ei toivottu Suomeen yhtä paljon (28,3 % vs. 35,0 %). Maahanmuuttajien ei nähty tekevän suomalaisia enemmän rikoksia (22,6 % vs. 45,7 %), eikä ulkomaalaiste nähty tulevan tänne etuuksien takia (47,2 % vs. 54,0 %) tai maahanmuuttajia ei nähty mahdottomana puolisona (14,7 % vs. 27,0 %).

15-29-vuotiaista aktiiviroolipelaajista enää 2 % ei hyväksyisi vietnamilaista naapuriksi (verrokeista 7,9 %),  venäläistä vieroksuisi vain 3 % (verrokeista 7,9 %) ja romaneja 18,8 % (verrokeista 27,0 %). Venäläisnaapureihin suhtauduttiin positiivisesti (87,1 % vs. 80,3 %) samoin romaninapaureihin (67,3 % vs. 61,5 %). Työnantajana suomalaisia ei suosittaisi (14,0 % vs. 39,3 %) vaan väitteeseen oltiin selkeästi eri mieltä (49.0 % vs. 33,2 %). Maahanmuuttajanuorten nähtiin selkeästi tekevän enemmän rikoksia (22,6 % 45,7 %) ja näkemystä siitä, että ulkomaalaiset tulevat Suomeen etuisuuksien takia ei vastustettu yhtä paljon (49 % vs. 54 %). Maahanmuuttaja voitiin kuvitella puolisoksi (samaa mieltä 66,6 % vs. 56,3 %, eri mieltä 9,8 % vs. 27,0 %).


5 kommenttia:

  1. Ropecon 2012 kävijät vs. Nuorisobarometri, kun huomioidaan vain "täysin ja jokseenkin samaa mieltä" -vastaukset. Kysymysten numerointi alemman taulukon eli Ropecon kävijöille esitettyjen kysymysten mukaan:

    1) Kulttuurin rikastaminen 66,4 vs. 70,7
    2) Verovarojen hyväksikäyttö 28,3 vs. 24,6
    3) Somalinaapuri 72,1 vs. 79,9
    4) Venäläisnaapuri 79,5 vs. 80,3
    5) Vietnamilaisnaapuri 83,4 vs. 84,9
    6) Romaninaapuri 64,8 vs. 61,5
    7) Enemmän ulkomaalaisia 28,3 vs. 35,0
    8) Mamuystäviä 54,4 vs. 45,1
    9) Mamurikolliset 26,7 vs. 24,8
    10) Ei mamupuolisoa 14,7 vs. 27,0
    11) Suomityöläinen 17,1 vs. 39,3

    Jos noista luvuista suoraan katsoo, niin se roolipelaamisen suvaitsevaisuudesta: Ropeconin kävijät ovat hieman suvaitsemattomampia kuin valtaväestö. Käytännössä pitää kuitenkin huomata, että asenteet ovat voineet muuttua sitten vuoden 2005 ja esimerkiksi ulkomaalaisten määrä on jo lisääntynyt vuodesta 2005. Yhtä kaikki, multaa päälle sille ajatukselle, että ihmisestä kasvaa suvaitsevaisempi roolipelaamalla.

    (Vähän nolo on tuo "ulkomaalaiset ovat monipuolistaneet suomalaista kulttuuria", jonka kanssa vain 2/3 on samaa mieltä; kuitenkin joka ainoa Ropeconin peliharrastuksista on maahantuonnin tulosta.)

    VastaaPoista
  2. En yhdistäisi tuloksia, vaan katsoisin niitä kohta kohdalta. Tässä pitäisi käyttää suhteellisen osuuksien testejä, jotta näemme ovatko erot tilastollisesti merkittäviä, mutta katsotaan aluksi karusti vain vastausprosenttien erotuksia. Eli taulukossa olen vähentänyt Ropeconin 15-29-vuotiaiden kävijöiden vastauksista Nuorisobarometrin vastaukset:

    täysin samaa mieltä jokseenkin samaa mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin eri mieltä täysin eri mieltä

    vietnam 8,1 % -6,6 % -4,9 % 1,9 % 1,5 %
    somali 12,9 % -5,1 % -7,5 % -2,8 % 2,5 %
    venäläinen 5,7 % -4,9 % -4,1 % 0,2 % 3,1 %
    monipuolistaa 3,1 % 1,2 % -2,8 % 0,3 % -1,8 %
    romani 3,8 % -7,1 % -4,1 % 1,4 % 5,9 %
    suom.työntek. 10,3 % 11,9 % -17,1 % 5,0 % -9,0 %
    lisää ulkom. 1,9 % 4,8 % -11,4 % 1,2 % 3,6 %
    mamuystäviä 2,5 % -11,8 % -9,7 % -0,3 % 19,3 %
    mamurikollisia 0,1 % -2,0 % -21,0 % 11,6 % 11,5 %
    hyväksikäyttö -0,2 % -3,5 % -3,1 % 3,3 % 3,6 %
    ei mamupuolisoa 7,3 % 5,0 % -12,4 % 4,3 % -4,3 %

    VastaaPoista
  3. Nyt kun rumaa taulukkoa katsoa, niin huomataan suurimpien hyväksyvien erojen koskevan somalien hyväksymistä naapuriksi (+12,9 %) ja samoin vietnamilaisen (+8,1 %). Toisaalta "täysin eri mieltä" on myös hieman kohollaan (somali +2,5 % ja vietnam 1,5 %). Eli vastaukset ovat polarisoituneet erityisesti suvaitsevaisuuteen päin.

    Suvaitsevaisuus korostuu myös siinä, että rikollisuus kohdassa "eri mieltä" kohdat ovat korostuneet (11,6 % ja 11,5 %) samoin kuin hiukan kohdassa verovarojen hyväksikäyttö (3,3 % ja 3,6 %). Ulkomaalaisten monipuolistava vaikutus kulttuuriin on hitusen positiiviseen päin (3,1 % 1,2 % -2,8 % 0,3 % -1,8 %).

    Suurimmat torjuvat erot koskevat suomalaistyöntekijöiden suosimista (+10,3 %) ja suomalaispuolisoiden suosimista (+7,3 %). Kun katsotaan kokonaisia rivejä, niin nämä vastaukset korostuvat.

    Ulkomaalaisten lisääminen polarisoi vastauksia Nuorisobarometriin verrattuna, mutta ei valtavasti (1,9 % 4,8 % -11,4 % 1,2 % 3,6 %).

    Maahanmuuttajataustaisia ystäviä oli Ropeconiin osallistujilla vähemmän kuin Nuorisobarometriin osallistujilla ("täysin eri mieltä" oli selkeästi korostunut + 19,3 %)

    Eli aivan helppoa tulkintaa emme tästä saa. Toivottavasti minun aivoni ei mennyt pahasti jumiin tulkinnassa :)

    VastaaPoista
  4. Yksi vaihtoehto olisi antaa vastaajille pisteitä vastauksista, mutta siinä tulee mm. ordinaalimuuttujaongelma. Jos esim. "täysin samaa mieltä" tuottaa 2 pistettä ja "jokseenkin samaa mieltä" 1 pisteen, niin onko näiden asenteiden vahvuus kaksinkertainen. Ei varmasti ole... Lisäksi kysymykset ovat luonteeltaan niin erilaisia, että niitä ei ole helppo pisteyttää toistensa suhteen.

    VastaaPoista
  5. Yhteenveto toteaisin, että Ropeconin kävijöillä on keskimäärin vähemmän ulkomaalaistaustaisia ystäviä, joka näkyy mielestäni isoissa konkreettisissa kysymyksissä "suosin suomalaisia työntekijöitä" ja "suosin suomalaista kumppaniksi". Toisaalta moni vastaaja hyväksyy naapureikseen ulkomaalaisia verrokkeja helpommin. Muissa kysymyksissä on hieman verrokkeja hyväksyvämpi vire, mutta toisaalta seitsemässä vuodessa asenteet ovat hyväksyvämpiä muutenkin. Ehkä suurin idea on, että valtavia eroja ei ole.

    VastaaPoista